Open EnduroAstur 5ª Tuña - Race report

Kylläpä on hiljaista pidellyt täällä blogissa. No eipä ole kyllä paljon kisoissakaan käyty. SM-sarjan kolmannet kisat Levillä ajoin ja raporttikin tuli aloitettua, mutta keskenhän se jäi. Vetoan kiireisiin, jotka aiheutuivat vaimon espanjankielen opinnoista, joiden perässä lähdimme vuodeksi Espanjan Asturian itsehallintoalueen pääkaupunkiin Oviedoon. Nokkelimmat varmaan nyt jo päättelivätkin, että Open EnduroAstur on Asturian enduro cup ja Tuña on paikka, jossa kisailtiin sarjan viidennet kisat. Pidemmittä löpinöittä itse raportiin, joka julkaistaan poikeuksellisesti englanniksi tapailtuna.

Tuña. Photo: Eini Lemmelä

Last weekend I finally had the opportunity to race enduro here in Asturias! I couldn't attend the last two races because I had some trouble with getting a license. Nothing could stop me this time. Not even the fact that I broke the fork of my bike just a week before the race and couldn't get it fixed in time. Luckily the trusty old Niner Rip 9 is still in the family and my wife was kind enough to let me borrow it.

The race format here is a bit different than in Finland. In Finland there is 3-6 stages and they are ridden multiple times so the total sums up to 8-12 stages. Tuña had only three stages each of which was ridden only once. I think there aren't usually more than five stages per race here in Asturias. In Finland most of the venues have ski lifts which are used for about half or more of the liaison stages – depenging on track locations, lift capacity etc. None of the venues in Open EnduroAstur had lift assisted liaison stages this year.

Common for both series is that the start list of riders is ordered by some kind of speed rank and the fastest start first. But whereas in Finland it's ok to change places during the race, here the timing system doesn't allow that; every rider has a fixed start time for each stage, and thus a time limit for the liaison stage. It allows for easy pace – unless something breaks. Then you might have to hurry it up.

In Finland the tracks are usually published only one day before the race, so you have only one day to practice the tracks and have to balance between practice and empty legs. Here the tracks are published a week before the race. You aren't allowed to use shuttling during the practice, so it's wise to do most of your practice as soon as you can after the tracks are published.

But lets cut to the action! On the wednesday before the race a local guy, Borja, gave me a lift to the venue. Unfortunately our timetable didn't quite hold, so we only had enough time to check the first of the three stages. The stage was generally quite fast and had a couple of nasty rock gardens on the way. With the 72 cm handlebar and quite narrow platform pedals my wife had on the Niner, I felt like I was a tightrope walker holding a conductors baton. So I switched the stem, handlebar and pedals before the weekend and the bike felt a lot better. Still a bit weird but better.

As I didn't have the change to check out all of the stages during the week before the race, I had to ride the tracks two and three on saturday. That ment about thousand meters of climbing according to my Garmin. Stage two was quite easy, long and pedally track. The third was more technical with a jump there, loose and tight corners here, steep sections and a few hundred meters of concrete streets before the finish line.

The crowd going wild. Photo: Eini Lemmelä

There would have been an urban race in the town on saturday evening but we - my wife, doughter and I - were too hungry to stay, so we head to our hotel in Tineo. A nice dinner and a good nights sleep and the race day came. The hotel was nice and cheap which ment that the breakfast wasn't too good. Not that I had any appetite anyway. I nippled on some toast and realized that I was nervous! It didn't help that it had rained during the night; I kept wondering how it had affected the tracks.

TC.1 – Palancas

Photo: Lauri Vince

The first climb had about 700 meters of elevation gain over on about 11 km. I tried to keep a very easy pace on the climb. A guy who I had met a few weeks earlier (Hola Carlos!) had his start time close to mine so I didn't need to pedal in complete silence the whole way. I arrived to the top a few minutes before my start time. I had just enough time to put on kneepads, switch to fullface helmet and watch a few riders go on their way but not enough to cool down too much.

On the start line I felt very nervous. I had ridden the track only once so I felt like I didn't remember much of it. First part of the track was quite easy. I tried to put in a few pedal strokes here and there but they weren't too effective because the chain had dropped between the chainring and bashguard. When a steeper and a bit rockier part came, my focus was in the chain, so the slippyness caught me and I came to a halt at the side of the track. Meh. Got to take it easy. Then there was a long and slippery rock garden. All you could do was to point the bike down on your line and hold on. At times I felt like I was going sideways but managed to keep the rubber side down and get through it alive. After a couple of corners there was another nasty rock garden. I survived it without too much difficulties and the worst was over. After the second rock garden I managed to get the chain back on with the help of the front derailleur and got through a fast part of the track just fine.

But then I came to a steep and tight corner where I managed to jam the front wheel against a tree and held a stable trackstand there for a few moments. I tried to hop back a bit and get going but that didn't work out and I had to abandon the bike. I had a laugh and got back on the bike. After that the stage went on nicely until I was coming down an old road paved with flat rocks that were more or less loose. I saw a promising looking rut in a corner and was aiming for it for support when suddenly, after touching the rear brake a little, I found myself going sideways. I ended up sliding down the road on my butt. Then my bike stopped to a rock, but I didn't, and I hit my most precious on the back of the saddle. I got up and rolled down the rest of the track. You know you've had a good run when afterwards you have to check in your pants to see if everything is ok! Luckily the most gentle parts were untouched but I now have a bruise in a place I'm not going to take a picture of and put in this blog post.

Photo: Defender Bikers Asturias

The first stage was 3,75 kilometers long, had 67,6 meters of ascend and 626 meters of descent. My time was 8:11.312 and that put me on the 22nd place. I'm very happy with that! Just wondering where a clean run with my own bike might have put me? 21st?

TC.2 – La Faxa 2.0

After checking the damage and catching breath, Carlos and I got on our way again. We stopped to a "fueling station" on the way for some bananas and sports drink. The second climb was about five kilometers long with a bit over 500 meters of ascend. The first half went just fine. The second half was mostly quite steep fireroad and we pushed our bikes most of the way. When the road got mellow enough to start pedaling, the thing I had anticipated and feared happened: my left inner thigh started to cramp. So the rest of the climb I just tried to look like I was ok and right before the top I managed to get rid of the cramping.

The second stage was 4,73 kilometers long with 106 meters of ascend and 594 meters of descent. The first part had long pedal sections in it, and after climbing about 1000 meters the day before and over 1200 meters on the race day, I just couldn't hammer it as I should have and put the seat up whenever I could. The end of the track was steeper and a bit more technical but my butt and lower back were hurting so much that I had to take it quite easy. My time on the track was 9:40.839 and I was 29th.

Photo: Lauri Vince

TC.3 – Cueto´s Bike

The "fueling station" was right after the finish line, so I had a banana and a sports drink while waiting for Carlos. Soon I realized that a few riders had arrived after he was supposed to have arrived and I decided not to wait any longer and hopped on my bike. And there came the cramps. Horrible, agonizing cramps on both legs. The first three kilometers of the liaison stage was going downhill and I couldn't sit down, just stand or pedal, without having huge cramps. Somehow when I started to pedal uphill the cramps subsided and it wasn't that bad. But I was going very, very slow for the about 360 meters of ascend on the last three and a half kilometers.

At about half way on the climb, Carlos catched up with me. He had had a flat tyre quite early on the second stage. We made it on time to the start of the third track which was my favourite, altough it was the track where I missed my own bike the most. The first part of the track was a bit rocky but not too bad. There was a jump that I was a bit nervous doing with the Niner but since the chicken line would have taken a lot of speed away, I went for the jump and enjoyed it.

When the trail dived in to the woods I slowed down because I thought it would be muddy after the rains. It wasn't slippery after all and I got through it just fine. I had to take a few steep parts very easy with the Niner but still had a lot of fun. The last part of the track went on the concrete streets of Tuña. I was very nervous on the wet and a bit muddy conrete and I didn't trust my tyres at all. It didn't help that I couldn't remember the way. I must have looked like an owl my head turning around looking for the signs.

The third track was 2,42 kilometers long with 22,4 meters of ascend and 363 meters of descend. My time was 5:39.034 which took me to 30th place on that track. I'm not very happy with that but I'll take it.

Riding down a perfectly good set of stairs. Photo: Lauri Vince

Overall the whole ride was about 35,7 kilometers with 1713 meters of elevation according to my Garmin. A very hard ride I'd say. My combined time for the stages was 23:31:185 which took me to the 27th place overall. I'm very happy with that. I don't know what kind of sorcery the race organizer, Xandru, had used when he decided that I should race with the number 28. I guess I can keep my "speed rank" in the coming races. And it's nice to see if I can improve it the next spring!

Check out data and POV videos of the tracks from EnduroAsturs website. Data from my Garmin can be found from Strava:

Santa Cruz Enduro SM2 Himos - Kisaraportti

SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin ennennäkemättömillä poluilla Himoksella. Ratamestarit olivat linjanneet neljä erinomaista erikoiskoetta rinteisiin. Oman mausteensa toivat uudet säännöt; erikoiskokeisiin Keskimaa, Länsi ja DH sai tutustua vasta lauantaina kello 11:00 - 14:30 välisenä aikana, jonka jälkeen ajettiin ensimmäiset kolme kisavetoa. Vasta kisan jälkeen sai tutustua erikoiskokeeseen Itäväylä ja sunnuntaina ajettiin vielä kahdeksan kisavetoa; Keskimaa kerran, Länsi neljä kertaa, Itäväylä kahdesti ja DH kolmesti. Messilän tapaan tämäkin oli hissitön kilpailu. Rajattu harjoitteluaika takasi, että kaikki olivat samalla viivalla harjoittelun suhteen, eikä kukaan saanut etua harjoittelemalla pätkiä jo perjantaina.

Uusien kokeilujen äärellä kun oltiin, päätin testata kuljetuksen ja majoituksen suhteenkin jotain itselleni uutta. MTB-Enduro Facebook-ryhmään rupesi kisojen edellä tulemaan kyselyitä vapaista vuokramökkisängyistä. Lopulta yösijan tarvitsijoita oli niin monta, että "irtolaisten" kannatti ottaa kahdeksan hengen mökki. Koska Järvenpäästä ei ollut muita lähtijöitä, minä kerjäsin kyytiä muilta mökkiläisiltä ja pääsin Laten kyydillä pelipaikoille.

Saavuimme mökille aika tarkkaan aikataulussa eli noin tasan 10:30. Teimme nopean esittelykierroksen nimileikkeineen mökkiläisten kesken, vaihdoimme ajokamppeet päälle ja lähdimme tutustumaan erikoiskokeisiin. Päätimme tutustua pätkiin lauantain ajojärjestyksessä. Keskimaan ajoimme vain kerran, jonkun kohdan uudestaan ottaen. Länsi ja DH tuntuivat kaipaavan vähän enemmän tutustumista, joten ne ajoimme kahdesti.

Harjoitteluun meni kaikkiaan noin kaksi ja puoli tuntia. Onneksi onnistuimme ottamaan siirtymät todella rauhassa, joten lounaan jälkeen olo oli hyvä ja valmis kisaan.

Ensimmäisenä ajettiin erikoiskoe Keskimaa. Pätkällä oli aika paljon poljettavaa peruspolkua eikä mitään kovin teknisiä kohtia. Erittäin hauska se kyllä oli ja sen olisi mielellään ajanut useamminkin viikonlopun aikana. Poljin minkä jaksoin ja koitin rullailla leväten, missä se oli mahdollista.



Seuraavana vuorossa oli Länsi. Pätkän alku kulki metsässä ja siinä sai keskittyä ajamiseen ihan kunnolla. Spooria ja kivikkoa riitti. Metsästä tultiin hankalahkon putken ylityksen kautta poikittain rinteeseen, käännyttiin pian suoraan alas ja hyvän vauhdin saavutettua piti suorittaa off-camber mutka takaisin poikittain rinteeseen. Rinteessä kaahaamista seurasi vielä jyrkkä metsäosuus. Omalta osaltani ajo sujui hyvin ja suht varmasti. Off-camber mutka meinasi mennä pitkäksi, mutta se tuskin hidasti menoa yhtään.

Lauantain lopuksi ajettiin DH. Alku oli poljettavaa polkua, jonka jälkeen mentiin half-pipen kautta metsään. Sitä seurasi lyhyt, tasainen rinnepätkä, josta tiputettiin pienen dropin kautta seuraavalle, melko tekniselle metsäosuudelle. Siellä erään tiukan mutkan liepeillä patsasteli kuvaajia, joten katsoin siinä olevan hyvän paikan näyttää miten ammattilainen tekee kuperkeikan vauhdista. Keräsin itseni melko nopeasti takaisin pyörän päälle ja loppu pätkästä sujui lähes kommelluksitta.

Matkamuisto DH:lta

Lauantain kisaosuus oli siinä. Ajo kulki DH:lla tapahtunutta kaatumista lukuunottamatta ihan mukavasti, mutta odotukset eivät olleet kovin korkealla. Oletin, että tulos olisi linjassa speed rankingin mukaisen lähtönumeroni (41) kanssa. Siksi yllätys oli aika suuri, kun emitin luenta paljasti sen hetkiseksi sijoitukseksi muistaakseni 18. Kokemus on opettanut, ettei tuossa vaiheessa kuitenkaan kannata paljon ilakoida, todellinen sijoitus selviää vasta, kun kaikki ovat suoriutuneet reitiltä pois ja luetuttaneet emittinsä.

Olimme Laten kanssa sopineet, että käymme kisan jälkeen vielä kimpassa tutustumassa erikoiskokeeseen Itäväylä. Mukaan lähti myös Jukka ja ihan vain koska pätkä oli todella hauska ajettava, ajoimme sen kahteen kertaan. Sää oli siihen asti ollut mainio, mutta kun olimme kiipeämässä takaisin mäelle, saimme niskaamme pienen sadekuuron muistutukseksi siitä, että sunnuntaina olosuhteet saattaisivat olla hieman toiset.

Ilta meni mökillä saunoessa, syödessä ja joidenkin huoltaessa fillareitaan, toisten katsellessa telkkaria. Tuloksetkin tulivat siinä jossain vaiheessa julki. Olin melko yllättynyt sijoituksesta 27. Sijoitus ensimmäisellä erikoiskokeella oli 15. Viisitoista. Viidestoista sija! Nam. Toiselta pätkältä irtosi sija 17 ja kolmannelta, DH:lta 47. Jos olisin säästänyt viisi sekuntia kaatumisesta, päivän sijoitus olisi ollut 21. Mutta kyllä tuo 27:kin kelpaa!

Sunnuntaina aamiainen tuntui maistuvan harvinaisen hyvin, mutta lauantain odottamattoman hyvät tulokset kyllä hermostuttivat. Pelkäsin, että sössin kisan ja ajamisen ilon sortumalla yliyrittämiseen. Taas. Koitin hokea itselleni, että rauhassa vaan, niin ne hyvät sijoitukset lauantainakin syntyivät.

Kisa starttasi kymmeneltä ja siirtymä päivän ensimmäiselle pätkälle, Keskimaalle sai toimia lämmittelynä. Pitkin yötä ja aamua oli saatu sadekuuroja, mutta metsässä näytti olevan melko kuivaa. Ajoin kuitenkin varmuuden vuoksi aika varovaisesti, eikä konekaan tuntunut olevan kovin lämmin pätkälle lähdettäessä. Lopputuloksena noin 12 sekuntia lauantaita hitaampi veto ja sija 34.

Seuraavaksi ajettiin Länsi. Heti toisessa kivikkoisessa mutkassa eturengas tökkäsi monttuun ja seuraavassa mutkassa märkä kallio aiheutti pientä ohjelmaa, joten ajoin todella varmistellen loppupätkän. Noin 11 sekuntia hitaammin verrattuna lauantaihin ja taas sija 34.

Ensimmäiset ek:t käynnistivät koneen ja toivat luottoa ajamiseen. Itäväylä oli mielestäni helppo ja hauska pätkä, joten lähdin ajamaan sitä rennoin mielin. Alun poljettava osuus tuntui aika pitkältä, mutta jaksoin painaa hyvin. Sitä seuraavat mutkat tuntuivat happoisille jaloille vähän hankalilta, mutta edelle lähteneelle ne olivat tuottaneet hieman enemmänkin haastetta; hän oli suorittanut kunnon OTB:n ja otin hänet kiinni juuri nopean osuuden alussa. Siinä sitten leikimme kettua ja jänistä loppupätkän. Sijoitukseksi tuli 26.



Sitten tuli vuoroon DH, joka edellisen päivän pannutuksen vuoksi hieman hermostutti. Ajo sujui hyvin ja varmasti, ehkä siksikin, että välillä ihan ääneenkin itseäni ohjeistin ottamaan iisisti. Strategia toimi, sijoitus 23 ja aika noin neljä sekuntia lauantain kaatuiluvetoa nopeampi.

Seuraavan kierroksen ensimmäinen erikoiskoe, Länsi, sujui varsin hyvin ja eleettömästi. Sijoitus 23, aika kolmisen sekuntia lauantain suurta sukseeta hitaampi.

Itäväylä sujui sekin hyvin. Pohdimme edellisen vedon jälkeen, hidastaako edellä ajava jänis matkan tekoa vai antaako se jopa motivaatiota puskea kovempaa. Yksin ajaessa aikaa paloi reilu sekunti vähemmän kuin edellisellä vedolla, joten eipä näytä käytännössä juuri jänis vauhtiin vaikuttavan. Sijoitus oli päivän paras, 22.

DH sujui toisellakin kertaa kommelluksitta ja aika vaivaiset seitsemän sadasosaa hitaampi edelliseen vetoon verrattuna. Sijoitus kuitenkin tippui 32:ksi. Tämmöiset tulokset pistävät usein ihmettelemään, mistä nuo yhdeksän kuskia yht'äkkiä löysivät lisää vauhtia?

Viimeisenä ajettiin vielä Länsi. Ennen pätkälle lähtöä hermostutti, että pilaisin hyvin kulkeneen päivän häsläilemällä, joten ajoin pätkän todella varmistellen. Aikaa paloi selvästi edellistä vetoa enemmän ja sijoituskin oli sen mukaisesti 33.

Sunnuntai kulki siis oikein mukavasti ja kellokin tykkäsi. Päivän sijoitukseksi tuli 25, mikä oli korkealla odotusten yläpuolella. Koko kilpailun sijoitus oli niin ikään 25. DH:lla kaatuminen ei vienyt kuin yhden sijan, joten sekään ei jäänyt harmittamaan yhtään.

Kotimatkalla Late kysyi, että mitä olisin tehnyt toisin. En tuolloin osannut vastata mitään, mutta nyt sanoisin, että olisin käynyt tutustumassa Itäväylään vasta sunnuntaiaamuna. Siinä olisi saanut konetta paremmin käyntiin kisaa varten ja ehkä paremmin tuntumaa ja luottoa hieman märkään maahan, jolloin kaksi ensimmäistä erikoiskoetta olisivat saattaneet mennä vähän paremmin.

Iso kiitos ratamestareille ja muille järjestelijöille kisasta. Iso kiitos myös Latelle kyydistä ja Samulille mökin järjestämisestä. Ja iso kiitos hyvästä seurasta kaikille mökkiläisille sekä Tepille, Joelille ja kaikille muille kuskeille, joiden kanssa tuli viikonlopun mittaan turistua. Parasta näissä karkeloissa on mahdollisuus viettää aikaa saman henkisten, samaa jaloa lajia harrastavien ihmisten kanssa!

Seuraavat, Levillä ajettavat sarjan osakilpailut ovat vasta 31.7.-1.8. Toivottavasti joku keksii järjestää tähän väliin jotkut "pikkukisat", jotta pääsisi vähän irrottelemaan.

Santa Cruz Enduro SM1 Messilä - Kisaraportti

Maastopyöräenduron SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin tänäkin vuonna Messilässä. Messilän hissit eivät ole pyörineet pyöräilijöille viime elokuusta lähtien, eikä kisaviikonloppu ollut poikkeus. Tuttuun tapaan lauantai oli varattu reittiin tutustumiseen ja itse kisa ajettiin sunnuntaina.

Osallistuminen kilpailuun näytti epävarmalta, koska pian sarjan lämmittelykisan jälkeen pyörän linkusta löytyi vikaa. Onneksi Ride Moren Mikko pitää huolen omistaan ja takuuvaihto sujui todella kivuttomasti, ilman turhia odotteluja. Kiitos Mikko!

Kyllä kelpaa droppailla, kun on ehjä runko alla. Kuva: Samu Nisula

Jotta kisaa edeltävä viikko ei kuitenkaan olisi ollut liian stressitön, ikävä kurkkukipu kiusasi varsinkin aamuisin ja pelkäsin sen kehkeytyvän kunnon flunssaksi viikonloppuun mennessä. Lauantaina olo kuitenkin oli muuten terve, joten päätin lähteä kokeilemaan, miten kurkkukipu reagoi rasitukseen.

Järvenpäätä lähti tällä kertaa edustamaan kolme henkeä, minä, Jori ja Joona. Jorille enskakisat ovat jo tuttua hommaa, mutta Joona oli ensimmäistä kertaa mukana. Pakkauduimme lauantaina japanilaiseen tilaihmeeseen, joka tuttavallisemmin Yariksena tunnetaan ja olimme hyvissä ajoin paikan päällä. Aina jotain unohtuu ja tällä kertaa se oli buffi kaulasta. En halunnut ärsyttää kurkkukipua turhaan ja pohdin jo juustoisten boksereiden kietaisemista kaulaan, mutta päädyin lopulta vähärasvaiseen ketjurättiin. Hoidimme hetimiten ilmoittautumisen pois alta ja lähdimme tutustumaan erikoiskokeisiin.

Eikä ollut edes ahdasta

Erikoiskokeita oli neljä ja ne ajettaisiin kahteen kertaan ja bonuksena EK 1 vielä kerran lopuksi. Yhdeksän vetoa kaikkiaan. Kaksi erikoiskokeista oli laskettelurinteiden puolella ja kaksi Tiirismaan puolella. Yhden kierroksen pituus siirtymineen ja erikoiskokeineen oli noin 15 kilometriä, joten poljettavaa oli tiedossa. Strategia oli katsoa rauhassa ajolinjat hieroen jokainen pätkä kerran läpi. Aikaa urakkaan kului noin kolme ja puoli tuntia.

Koska Messilä on Järvenpäästä katsoen ihan vieressä, yö vietettiin kotona. Ääneni oli yön aikana muuttunut entistäkin seksikkäämmäksi ja sisälsi vivahteikkaita, murrosikäisen pojan repertuaariin sopivia äkillisiä taajuusmuutoksia. Olo ei muuten poikennut lauantaista, joten Yaris pakattiin taas ja paikalla oltiin hyvissä ajoin. Lämmittelystrategiana oli ajaa EK 1/5/9 kerran rauhallisesti läpi ennen ajajakokousta. Joona ehti pätkälle ensimmäisenä, Jori perässä ja minä lähdin venyttelyjen ja jalkojen heiluttelujen jälkeen viimeisenä radalle. Yllätys oli hienoinen, kun Jori patsasteli pätkän hiekkatieosuudella. Vaihtajankorvake oli vääntynyt ja vaihtaja tuhannen säpäleinä. Varaosia ei siihen hätään löytynyt, joten Jorin kisa oli ohi ennen kuin alkoikaan.

Kuuluuko ton ketjun olla tollai löysällä?

Kerroin viime vuoden SM2, eli Laajavuoren kisaraportissa EK 7:n kivikossa nilkkansa nyrjäyttäneen ohittamisesta. Kuinkas sattuikaan, meillä oli näissä kisoissa lähekkäiset lähtönumerot ja taitoimme ensimmäisen kierroksen kimpassa. Nilkan nyrjähdys olikin osoittautunut pohjeluiden murtumaksi! Tuloksista päätellen toipuminen on sujunut hyvin. Kiitos hyvästä seurasta!

Itse kisa alkoi osaltani lupaavasti. Juuri ennen EK 1:lle lähtöä Meri-Teijossa siipeensä saanut hissitolppa alkoi taas temppuilemaan, eikä suostunut jäämään ala-asentoon. Sain tolpan romplattua kuntoon ja pääsin matkaan. Pätkällä oli pitkä hiekkatieosuus, jonka ajaksi nostin tolpan, jotta voisin polkea satulasta ja onnekseni se suostui pienellä suostuttelulla jäämään taas alas osuuden lopuksi. Muilla pätkillä en sitten uskaltanut kaukosäätimeen koskea.

Kivikkoa EK 2:lla.
Kuva: Kosti Koistinen

Kaksi kierrosta, eli kahdeksan ensimmäistä EK:ta menivät ilman sen kummempia kommelluksia. Mitä nyt jalat välillä vähän kramppailivat siirtymillä ja jotain sellaista pientä asiaan kuuluvaa tietenkin. Kurkkukipu vaivasi yllättävän vähän, mutta varsinkin EK 1/5/9:n ja 2/6:n pitkillä hiekkatieosuuksilla keuhkot raastoivat ikävästi ja se näkyy huonoina sijoituksina erikoiskokeiden 3/7 ja 4/8 vetoihin verrattuna. Tai sitten kyseessä oli huono kunto. Todennäköisemmin huono kunto. Ja se, etten osaa ajaa bikepark-tyylisiä erikoiskokeita kovaa.

EK 4/8:n siirtymä kulki aivan Iso Tiilijärven rantaa pitkin ja rinne vietti jyrkästi kohti vettä. Toisen kierroksen jälkeen valitsin eräässä polunhaarassa rannan puoleisen, alemman polun, kun olisi kannattanut ottaa vähän ylempänä kulkeva polku. Pysähdyin odottamaan, että pari perässä tullutta polkisivat yläpolkua ohi, jotta voisin kammeta itsenikin sinne. Kohdallani toinen heistä horjahti, asetti toisen jalkansa alarinteen puolelle, toisen vaakatasoon pyöränsä päälle ja lähti selkä edellä kaatumaan kohti minua. Olisihan se ollut katsojille viihdyttävää, jos olisimme miehekkäästi toisiamme halaten kierineet järveen, mutta koska kameroita ei ollut kuvaamassa, avustin kanssakilpailjan tasapainoa parilla reippaalla tönäisyllä ja säilyimme molemmat kuivina.

Lopulta koitti EK 9, se EK 1:n bonusveto. Satula alas ennen lähtöä ja radalle. Jee, kivaa polkubaanaa, droppi, kolme kallistettua mutkaa, rinnettä alas ja hiekkatiellä sitten kaikki irti! Tai no, ketjut paikoilleen ensin ja kas, hissitolppahan on ylhäällä. Eikä tietenkään jää alas. Ja satula ylhäällä loppukivikot maaliin. Pitihän sen tunnelman vähän latistua viimeisellä EK:lla.

Paljon mukavampaa silloin, kun satula ei töki massuun.
Kuva: Samu Nisula

Viimeisen pätkän teknisistä murheista huolimatta Messilän kisoista jäi hyvä fiilis. Hissittömyys ei minua haitannut oikeastaan yhtään, vaikka se teki kisasta rankemman. Matkaa mittariin tuli 30 km ja aikaa paloi taukoineen 4 h 20 min, joista 18 min 59 s pätkillä. Se riitti jaettuun 41. sijaan. Viimeisen pätkän ongelmiin paloi noin 10 sekuntia, jotka olisivat antaneet pari sijaa paremman tuloksen.

Joona avasi enduro-uransa kopaten viidennen sijan hardtail- eli jäykkäperäisten pyörien luokassa. Siitä on hyvä jatkaa!

Joona oli yhtä hymyä EK 4:llä.
Kuva: Samu Nisula 

Sää oli mainio, pätkät loistavia, enkä kaatunut kertaakaan! Kisapäivänä ainakaan. Ehkä osittain siksi jäi olo, etten puristanut tarpeeksi ja touhu oli enemmän nautiskelua kuin kovaa kilpavääntöä. Mutta koska Messilän kisat ovat perinteisesti menneet minulla pannutteluksi ja huonoksi ajoksi, tavoite olikin ottaa kisa nautiskelun kannalta ja siinä onnistuin. Iso kiitos EBAlle ja kaikille pätkiä linjaamassa ja siivoamassa olleille!

Seuraavat SM-sarjan kisat ovat 13.-14. kesäkuuta Himoksella. Sielläkään eivät hissit pyöri. Lisämausteena molempina päivinä ajetaan kilpaa ja pätkien harjoittelu on kielletty ennen lauantaiaamupäivää! Tiedossa on siis todella mielenkiintoiset kisat. Ennen Himosta jalkoja olisi tilaisuus avata Laajavuoressa 6.6. pidettävässä Riding JKL Classic -tapahtumassa.

Santa Cruz Enduro lämmittelykisa, Meri-Teijo - Kisaraportti

Blogi on elänyt hiljaiseloa talven yli. Välillä on toki käynyt mielessä kirjoitella kuulumisista, mutta homma on hautautunut kiireiden alle. Nyt kauden ensimmäiset kisat on ajettu, joten on aika taas aloittaa tarinoinnit.

Endurokauden lämmittelykilpailu pidettiin vappuviikonloppuna Meri-Teijossa. Totutusta poiketen lauantai ei ollut virallinen harjoituspäivä, mutta hissit kuitenkin pyörivät ja erikoiskokeet oli merkattu maastoon. Lauantaiaamuna keli ei näyttänyt kovin houkuttelevalta, mutta päätin kuitenkin lähteä tutustumaan reitteihin. Suurimman osan automatkasta vettä satoi ihan tosissaan. Perillä kuitenkin odotti melkein aurinkoinen keli, joten lähteminen ei kaduttanut lopulta yhtään.

Lauantaina ajo kulki melko mukavasti. Erikoiskokeita oli viisi, jotka ajettaisiin kahteen kertaan. Koitin olla repimättä liikoja ja keskittyä vain hankalimpiin osuuksiin. Pari pientä pyllähdystä sattui, mutta ne eivät tunnelmaa latistaneet. Lähdin hyvillä mielin kohti Karjaan kulmilla olevaa vanhempieni kesäasuntoa juuri, kun säätiedotuksen lupaama "mahdollisesti vähäistä sadetta" toteutui.

Kesäasunnon rantamaisemaa.

Kesäasunnolla vietin iltaa kuten kunnon urheilijan kuuluukin, eli söin säkillisen karkkia elokuvaa katsellen ja valvoin myöhään. Asunnossa oli mukavan lämmin, joten ei sitten käynyt mielessä tarkistaa termostaattien asentoja. Yö meni sitten mukavasti palellen ja ylettömän karkin syönnin aiheuttamien vatsan purujen kanssa tuskaillen.

Sunnuntaina aamupala maistui, kuten kisa-aamuina yleensä, aika huonosti. Koska olin tutustunut erikoiskokeisiin jo lauantaina, jätin aamupäivän harjoittelumahdollisuuden väliin. Sen verran ajoissa lähdin kuitenkin, että ehdin vähän hakemaan tuntumaa ennen ajajakokousta. Ajattelin EK 2:n olevan sopiva lämpöjen hakemiseen. Lähdin innokkaasti liikkeelle, ajauduin ensimmäisen kallio-kivikko-osuuden lopulla juuri ennen hiekkatielle tuloa päin mäntyä ja päivän ensimmäinen OTB-elämys oli koettu. Siinä sitten koitin hakea tuntumaan, mutta kone ei kauhean hyvin tuntunut aukeavan.

Onneksi EK 1 oli teknisesti helppo, joten se toimi osaltaan aika hyvänä lämmittelynä. Pyörä ei tosin tuntunut pätkällä kovin kovaa kulkevan, mutta näin väitti muutama muukin ajaja, joten se taisi olla pätkän ominaisuus.

Sitten koitti EK 2. Aiemman pannutuksen takia pätkälle lähteminen hermostutti hieman. Päätin kiertää kaukaa männyn, johon aiemmin törmäsin. Aivan liian kaukaa. Ja päivän toinen OTB-elämys oli koettu. Kuski ei ottanut siipeensä, mutta hissitolpan kaukosäädin kopsahti tonttiin niin, että vaijeri jäi aavistuksen kireälle. Satula pysyi kyllä hienosti yläasennossaan, mutta alas se ei suostunut enää jäämään. Laskettelin siis loppupätkän satula optimaalisella polkemiskorkeudella. Yllättävän haastavaa hommaa. Erikoiskokeen kruunasi ketjujen tippunen paikassa, jossa olisi pitänyt polkea tosissaan. Aika 2:19 ja sijoitus 93. Verratuna samaan erikoiskokeeseen toisella kierroksella - aika 2:05 ja sijoitus 32 - voisi sanoa, ettei ihan nappiin mennyt.

EK 3 lähtö

Sain hissitolpan toimimaan ja erikoiskokeet 3 ja 4 menivät isommitta kömmähdyksittä. Kaavoihini kangistuneena ajoin toki kaikki mutakot, jotka olisin voinut kiertääkin, jos olisin muistanut pitää katseen tarpeeksi kaukana. Sijoituksiin 19 ja 20 olen kyllä tyytyväinen.

EK 5 toi sitten taas onnistumisen iloa. Köllähdin vähän kyljelleni yhdessä hankalammassa paikassa, hypähdin pystyyn kuin nastan päälle istunut kani, lähdin liikkeelle ja kops, ohjaustangon pää männynnäreeseen ja komea ilmalento montun pohjalle. Harmi, ettei kuvaajia tainnut sattua paikalle, olisin tuon lennon halunnut nähdä toisestakin kulmasta. Tämän EK:n jälkeen mielessä kävi jopa leikin kesken jättäminen ja kotiin lähtö.

Kierrosten välissä pidettiin noin puolen tunnin tauko, mikä virkisti mukavasti. Ohimennen kuulin Kymäläisen Tapion neuvovan jotakuta polkemaan mahdollisimman vähän pätkillä ja hakemaan vauhtia maastonmuodoista. No näinhän sitä pitäisikin toimia, hyvä muistutus! Lähdin toiselle kierrokselle tämä ohje takaraivossa.

EK 6:lle (sama kuin EK 1) tämä ohje ei ehkä ollut se kaikkein paras, poljettavaa alustaa kun oli paljon. Aika oli kymmenen sekuntia ensimmäisen kierroksen vetoa huonompi, mutta fiilis pätkän maalissa huomattavasti parempi.

Kuva Victor Engström

EK 7:lle (sama kuin EK 2) lähdin levollisin mielin ja ajolasit otsalla. Sain lasit silmille ennen haastavamman osuuden alkua ja loppu sujui ilman kommelluksia. Hiekkatienousuun olisin voinut panostaa enemmän, eikä tämän tyyppinen bermi-iloittelu ole oikein ominta alaani, mutta jälleen pätkän maalissa oli hieno fiilis, mikä on tärkeintä.

Loputkin kolme erikoiskoetta menivät mukavasti, 8 ja 10 jopa tosi hyvin. Mieli olisi tehnyt ajaa vielä pari pätkää. Lopputulokseen en kovin tyytyväinen ole, mutta lämpöähän tässä vasta oltiin hakemassa. Pätkät olivat loistavia ja todennäköisesti pistäydyn Meri-Teijossa vielä kesän aikana nautiskelemassa.

Kypäräkamerakuvaa erikoiskokeista löytyy Tapion kisaraportista ja aloittelijan fiilistelyjä kannattaa katsoa Aneten kisavideosta. Minullakin oli kamera rintavaljaissa ja päätin poimia mielenkiintoisimmista hetkistä tällaisen lyhyen koosteen: