Alkukaudesta sen verran, että toukokuun alussa ajettiin lämmittelykisa Kalpalinnassa ja kuun lopulla SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu Messilässä. Kisaraportit näistä kahinoista jäivät aika ohkaisiksi. Lyhyesti: Kalpalinnassa kulki hyvin, Messilässä ei niin kovin hyvin.
Itse lajista eli maastopyöräendurosta on hyvä esittely EBA:n sivuilla. Kiteytettynä näin:
"MTB, eli maastopyöräenduro on vauhdikas ja haastava laji, joka kiehtoo monia erityisesti sen teknisyyden ja ajosilmää korostavien reittien ansiosta. Menestyäkseen endurossa, ajajalta vaaditaan hyvän peruskunnon lisäksi myös pyöränkäsittelytaitoa. [ ] Kilpailureitti koostuu erikoiskokeista sekä siirtymätaipaleista. Erikoiskokeiden määrä ja pituus voi vaihdella kilpailuittain."
Ja sitten itse asiaan, eli kisaraporttiin. Lauantai 14.6. oli varattu erikoiskokeisiin tutustumiseen ja sunnuntaina 15.6. ajettiin itse kisa. Hinku rinteeseen oli kohdallaan ja Messilän kisoista asti kiukutellut lonkkakin tuntui jo suht hyvältä.
Keli oli lauantaina aika kalsa ja järkevä ihminen olisikin lämmitellyt leppoisasti pyöritellen 10-20 minuuttia, mutta pois se minusta. Ilmoittautuminen äkkiä alta pois ja hissiin. Siitä arvalla erikoiskokeelle numero kolme ja laskettelemaan. Tuli sitten valittua se teknisesti kaikista hankalin ek, jolle oli leikkisästi(?) annettu nimi "OTB", eli "Over The Bar" - "tangon yli". Noh, vain kerran ko. termin omakohtainen kokeminen kävi lähellä. Hikikarpalot toki helmeilivät otsalla pätkän lopussa, mutta olo ei varsinaisesti ollut kovin lämmennyt. Lonkkaparka huusi tuskissaan ja vähän epäilytti, että seuraavan päivän kisa katseltaisiin kameran takaa. Onneksi pätkä laski sen verran syrjään hisseiltä, että sieltä kihnatessa sai konetta vähän paremmin käyntiin.
Kaverin kanssa päätimme, että ajetaan pätkät numerojärjestyksessä, 2-3 kertaa putkeen kukin, hankalia paikkoja hieroen. Aika pian kävi selväksi, että luvassa on niljakasta juurakkoa, mutaa, kivikkoa ja näiden kaikkien erilaisia yhdistelmiä.
Oma ajo tuntui koneen lämmettyä kulkevan ihan mukiinmenevästi, eikä lonkkakaan tuntunut vaivaavan kovin pahasti. Uudemman kerran ajettuna kolmospätkäkään ei tuntunut enää niin tuskaisalta, vaan oli oikeastaan tosi hauskalla tavalla haastava.
Aikaa treenipäivänä kului semmoiset neljä tuntia ja matkamittariin kertyi noin 30 kilometriä. Osa toki hissiavusteisesti, mutta kyllä tuo ihan urheilulta tuntui ja selväksi tuli, että kisasta tulisi pitkä ja rankka.
Treenien jälkeen siirryttiin majoitukseen kylpylähotelli Rantasipiin.
 |
| Ihan kivasti kalustettu hotellihuone. Raikkaan metsäinen tuoksu kruunasi kokonaisuuden. |
Sunnuntaina ajajakokouksen jälkeen päätin käydä säikäyttämässä kropan hereille ykkös-ek:lla. Rinteen laelle päästyäni rupesin asentamaan goggleja (käytännössä laskettelulasit) päähän ja kas, mitäs töhnää tuossa vasemman silmän kohdalla linssissä onkaan? Naarmuja! Semmoinen 2x2 sentin utuiseksi naarmuuntunut kohta suoraan vasemman silmän näkökentässä. Noo, on sitä ennenkin ajettu mudan sumentamilla goggleilla, eiköhän tämä mene. No ei se oikein mene. Paniikki! No mutta, Pyörähuolto.comin Mikko on paikalla pakettiautoineen, eiköhän sieltä uudet gogglet löydy. No ei löydy; juuri se laatikko oli unohtunut liikkeeseen! Onni onnettomuudessa Mikko ei halunnut kiusata flunssaansa ajamalla kilpaa ja luopui omista laseistaan. Kiitos Mikko! Päivä oli pelastettu ja itse kisa sai alkaa.
Erikoiskoeratoja oli Laajavuoressa neljä ja ne ajettiin kolmeen kertaan. Ensimmäiselle erikoiskokeelle siirryttiin teitä pitkin polkien ja jyrkimmissä kohdissa fillaria työntäen. Siirtymän pystyi ottamaan rauhallisesti, joten se toimi mukavasti alkulämmittelynä.
Ek 1 oli se kaikista juurakkoisin, pisin ja rankin. Ensimmäinen rykäisy tällä radalla ei tuntunut kovin vahvalta vedolta, eikä tuloskaan ollut kovin vahva. Taktiikkana oli vain selvitä pystyssä rata alas. Pahimpien lutakoiden yli oli rakennettu laitureita, jotka tarjosivat lyhyitä lepotaukoja jatkuvaan juurakkorytyytykseen.
Erikoiskoeratoja oli Laajavuoressa neljä ja ne ajettiin kolmeen kertaan. Ensimmäiselle erikoiskokeelle siirryttiin teitä pitkin polkien ja jyrkimmissä kohdissa fillaria työntäen. Siirtymän pystyi ottamaan rauhallisesti, joten se toimi mukavasti alkulämmittelynä.
Ek 1 oli se kaikista juurakkoisin, pisin ja rankin. Ensimmäinen rykäisy tällä radalla ei tuntunut kovin vahvalta vedolta, eikä tuloskaan ollut kovin vahva. Taktiikkana oli vain selvitä pystyssä rata alas. Pahimpien lutakoiden yli oli rakennettu laitureita, jotka tarjosivat lyhyitä lepotaukoja jatkuvaan juurakkorytyytykseen.
 |
| Laiturin pää ja lepohetken loppu. Kuva: Kosti Koistinen |
Ek 2 oli myös aika pitkä ja mutainen, mutta juurakkoa ei niin valtavasti ollut. Kohtelin tätä ek:ta alkuun turhan hellästi ja säästelin ehkä turhaankin voimia vielä tässä vaiheessa kisaa.
Ek 3 oli se jännittävin erikoiskoe Jyväskylässä. Alku oli nopeata lojottelua, mutta metsäpätkillä riitti ohjelmaa mudan, juurakoiden ja isohkojen monttujen muodossa. Pätkän loppupää oli kierolla tavalla hauska; älytöntä mutakkoa, jossa fillari tuntui liukuvan kuin pulkka. Linjoja oli turha miettiä, kunhan koitti tähdätä jonnekin eteenpäin ja toivoi, että pysyy radalla. Sitten oli hetki aikaa suunnata fillari ennen aikamoista kivipuutarhaa. Löysin harjoituksissa hyvän linjan suoraan kivikon läpi ja se toimi hyvin tälläkin kertaa.
 |
| Kivipuutarha ek:lla 3. Kuva: Emmi Seppälä |
Ek 4 oli ehkä se omasta mielestäni hauskoin. Alussa oli pari pientä hyppyriä ja hauska kalliodroppi/-hyppyri. Sen jälkeen oli jonnin verran juurakkoista poljettavaa ja muutama bermi, eli kallistettu mutka. Ja taas juurakkoista poljettavaa. Juurakkoinen poljettava ei selvästikään ole se oma vahvin alueeni.
Toinen kierros tuntui menevän paljon paremmin kuin ensimmäinen kierros. Niin se aina tuntuu. Pätkäajoissa se ei kuitenkaan näy...
Ek 5 (sama kuin 1) meni samalla strategialla ja ihan yhtä vahvasti kuin ensimmäisellä kierroksellakin. Eli ei kovin vahvasti, mutta ilman ylimääräistä härväämistä.
Ek 6 (sama kuin 2) oli kulunut juurakkoisemmaksi ja joistain juurista oli kuoriutunut pinta pois, mikä teki niistä pirullisen petollisia. Pätkän loppupuolella tuli nautittua jänniä hetkiä, kun eturengas siirtyi muutamankymmentä senttiä sattumanvaraisesti valikoituneeseen suuntaan, sattumanvaraisesti valikoituneena ajanhetkenä. Mutta pystyssä pysyin ja suunnilleen yhtä kovaa ajoin kuin ensimmäisellä kierroksellakin.
Ek 7:n (sama kuin 3) alku meni ilman sen kummempaa ohjelmaa, mutta lopun mutakolla odotti yllätys; edellä lähtenyt kuski pötkötteli keskellä ajolinjaa. Siinä ei paljon ehtinyt edes hidastamaan, mutta onneksi kaveri kerkesi alta pois. Ripeistä liikkeistä päätellen kovin pahasti ei ollut sattunut, joten jatkoin pulkkailua pysähtymättä. Mutakon jälkeen katse kohti kivipuutarhaa ja mitäh?! Siinähän seisoo joku sälli keskellä kivikkoa! Nopea ajolinjan korjaus vasempaan ja - ihme kyllä - ihan sujuvasti kivikon läpi. Siirtymä kulki kivipuutarhan ohi ja matkalla selvisi, että keskellä kivikkoa ollut kaveri oli kaatuessaan nyrjäyttänyt nilkkansa ja keräili siinä itseään pois radalta minun pyyhältäessä ohi. Näistä ohitteluista huolimatta likistin melkein sekunnin pois ensimmäisen kierroksen aikaan verrattuna.
Ek 8:sta (sama kuin 4) en muista mitään. Kai se sitten meni aika eleettömästi. Pätkäaikaan tuli pari sekuntia lisää, mutta sijoitus parani yhdellä.
Oli kolmannen kierroksen vuoro. Ek 9, eli se rankin, tarvitsisi ajaa enää vain kerran \o/ Ajatus oli taas koittaa pysyä pystyssä ja ajaa varmasti maaliin. Niin varmaan. Älytöntä kohlaamista alusta loppuun. Jalka kävi vähän väliä maassa, mutta pysyin kuin pysyinkin maaliin asti pystyssä. Ja yllätyksekseni likistin noin kolme sekuntia ja 16(!) sijaa edelliseen vetoon nähden.
Ek 10 (sama kuin 2) meni melko eleettömästi ja otin ehkä vähän turhankin varovaisesti. Yhden ohituksen jouduin tekemään, mutta se meni molemmille kivuttomasti. Aikaa tuhrasin muutaman sekunnin enemmän kuin edellisillä vedoilla.
Ek 11:sta (sama kuin 3) lähdössä olin jotenkin tavallista hermostuneempi. Kisa läheni loppuaan ja tämä pätkä - OTB - oli se, jolla oli mielestäni eniten mahdollisuuksia mokata. Kun lähtölupa tuli, ammuin portista hirveällä kiireellä. Vilkaisin nopeasti emittiä (ajanottolaite tangossa), jossa vilkkuu valo muutaman sekunnin ajan aina portista menon jälkeen. Paloikos se valo? Heti kun tilanne salli, koitin katsoa uudestaan. No ei vilku, mutta kun se muutama sekunti meni jo. Päätin jatkaa pätkän loppuun. Alku tuntui sujuvan todella hyvin, mutta jossain puolen välin kohdilla eturengas karkasi liukkaan juuren avustamana sivulle ja kevyt köllähdys kyljelleen. Kisan ekat pannut suoritettu. Pääsin nopeasti pyörän päälle, mutta vasen polvisuoja oli valahtanut säären päälle. Nykäisin polvarin sopivassa kohdassa paikalleen ja kas, seuraava mutka leveäksi, ohjaustanko puuhun ja taas turpeeseen. Äkkiä pyörän päälle ja pätkä loppuun. Maalissa rupesin murehtimaan sitä alkuleimausta. Ottikohan se sen vai ei? Totesin, ettei sitä kannata sen enempää murehtia, se selviäisi sitten kisan jälkeen.
Ek 12 (sama kuin 4). Kisan viimeinen ek. Koitin ottaa todella varman päälle ja ihan mukavastihan se sitten menikin.Sekunnin hitaammin, mutta viisi sijaa paremmin kuin edellisellä kierroksella. Sama trendi kuin ykköspätkälläkin. Alkavatko ne muut väsymään vikalla kiekalla vai mitenkäs tämä näin?
Kilpailu kesti noin neljä ja puoli tuntia ja kilometrejä kertyi 35. Sijoitus jäi spekulaatioiden varaan, koska ek:lta 11 en aikaa saanut. Sinänsä harmillista, koska olisin voinut olla sijoitukseeni todella tyytyväinen. Jos ek 11 olisi mennyt samaa vauhtia kuin edeltävillä kierroksilla, sijoitus olisi ollut 25. Jos pyllähtelyihin meni 10 sekuntia, olisin silti ollut sijalla 27. Noh, kun ei podiumpaikasta taistella, riittää että tietää oman tasonsa. Tulokset ek-aikoineen löytyvät täältä: http://www.mtb-enduro.net/wp-content/uploads/2014/06/Laajavuori2014-EK-ajat.htm
 |
| Nelosen kalliohyppyri. Kuva: Kosti Koistinen |
Ek 5 (sama kuin 1) meni samalla strategialla ja ihan yhtä vahvasti kuin ensimmäisellä kierroksellakin. Eli ei kovin vahvasti, mutta ilman ylimääräistä härväämistä.
Ek 6 (sama kuin 2) oli kulunut juurakkoisemmaksi ja joistain juurista oli kuoriutunut pinta pois, mikä teki niistä pirullisen petollisia. Pätkän loppupuolella tuli nautittua jänniä hetkiä, kun eturengas siirtyi muutamankymmentä senttiä sattumanvaraisesti valikoituneeseen suuntaan, sattumanvaraisesti valikoituneena ajanhetkenä. Mutta pystyssä pysyin ja suunnilleen yhtä kovaa ajoin kuin ensimmäisellä kierroksellakin.
Ek 7:n (sama kuin 3) alku meni ilman sen kummempaa ohjelmaa, mutta lopun mutakolla odotti yllätys; edellä lähtenyt kuski pötkötteli keskellä ajolinjaa. Siinä ei paljon ehtinyt edes hidastamaan, mutta onneksi kaveri kerkesi alta pois. Ripeistä liikkeistä päätellen kovin pahasti ei ollut sattunut, joten jatkoin pulkkailua pysähtymättä. Mutakon jälkeen katse kohti kivipuutarhaa ja mitäh?! Siinähän seisoo joku sälli keskellä kivikkoa! Nopea ajolinjan korjaus vasempaan ja - ihme kyllä - ihan sujuvasti kivikon läpi. Siirtymä kulki kivipuutarhan ohi ja matkalla selvisi, että keskellä kivikkoa ollut kaveri oli kaatuessaan nyrjäyttänyt nilkkansa ja keräili siinä itseään pois radalta minun pyyhältäessä ohi. Näistä ohitteluista huolimatta likistin melkein sekunnin pois ensimmäisen kierroksen aikaan verrattuna.
Ek 8:sta (sama kuin 4) en muista mitään. Kai se sitten meni aika eleettömästi. Pätkäaikaan tuli pari sekuntia lisää, mutta sijoitus parani yhdellä.
 |
| Kuva: Kosti Koistinen |
Ek 10 (sama kuin 2) meni melko eleettömästi ja otin ehkä vähän turhankin varovaisesti. Yhden ohituksen jouduin tekemään, mutta se meni molemmille kivuttomasti. Aikaa tuhrasin muutaman sekunnin enemmän kuin edellisillä vedoilla.
Ek 11:sta (sama kuin 3) lähdössä olin jotenkin tavallista hermostuneempi. Kisa läheni loppuaan ja tämä pätkä - OTB - oli se, jolla oli mielestäni eniten mahdollisuuksia mokata. Kun lähtölupa tuli, ammuin portista hirveällä kiireellä. Vilkaisin nopeasti emittiä (ajanottolaite tangossa), jossa vilkkuu valo muutaman sekunnin ajan aina portista menon jälkeen. Paloikos se valo? Heti kun tilanne salli, koitin katsoa uudestaan. No ei vilku, mutta kun se muutama sekunti meni jo. Päätin jatkaa pätkän loppuun. Alku tuntui sujuvan todella hyvin, mutta jossain puolen välin kohdilla eturengas karkasi liukkaan juuren avustamana sivulle ja kevyt köllähdys kyljelleen. Kisan ekat pannut suoritettu. Pääsin nopeasti pyörän päälle, mutta vasen polvisuoja oli valahtanut säären päälle. Nykäisin polvarin sopivassa kohdassa paikalleen ja kas, seuraava mutka leveäksi, ohjaustanko puuhun ja taas turpeeseen. Äkkiä pyörän päälle ja pätkä loppuun. Maalissa rupesin murehtimaan sitä alkuleimausta. Ottikohan se sen vai ei? Totesin, ettei sitä kannata sen enempää murehtia, se selviäisi sitten kisan jälkeen.
Ek 12 (sama kuin 4). Kisan viimeinen ek. Koitin ottaa todella varman päälle ja ihan mukavastihan se sitten menikin.Sekunnin hitaammin, mutta viisi sijaa paremmin kuin edellisellä kierroksella. Sama trendi kuin ykköspätkälläkin. Alkavatko ne muut väsymään vikalla kiekalla vai mitenkäs tämä näin?
Kilpailu kesti noin neljä ja puoli tuntia ja kilometrejä kertyi 35. Sijoitus jäi spekulaatioiden varaan, koska ek:lta 11 en aikaa saanut. Sinänsä harmillista, koska olisin voinut olla sijoitukseeni todella tyytyväinen. Jos ek 11 olisi mennyt samaa vauhtia kuin edeltävillä kierroksilla, sijoitus olisi ollut 25. Jos pyllähtelyihin meni 10 sekuntia, olisin silti ollut sijalla 27. Noh, kun ei podiumpaikasta taistella, riittää että tietää oman tasonsa. Tulokset ek-aikoineen löytyvät täältä: http://www.mtb-enduro.net/wp-content/uploads/2014/06/Laajavuori2014-EK-ajat.htm
Kaikenkaikkiaan Laajavuoren kisoista jäi hyvä maku niin järjestelyiden, erikoiskokeiden kuin oman ajonkin osalta. Vajaan seitsemän viikon päästä Ounasvaaran maisemissa tuijotellaan sitä emitin vilkkumista sitten silmä kovana.
